Kaunis Kangasala - Beautiful Kangasala -teos on uudenlainen, visuaalisesti näyttävä lahja- ja kotiseutukirja, jonka kohderyhmänä ovat Kangasalan maisemista ja kulttuuriympäristöistä kiinnostuneet ihmiset. Teos toimii myös sosiaalisen median tuotannon tietolähteenä.
Kaksikielisen teoksen ulkomuoto on suunniteltu lahjateokselle sopivaksi: sitä on sekä miellyttävä lukea että kevyt kantaa. Suomen ja englannin kieliset palstat juoksevat rinnakkain, jolloin sisällön tulkkaaminen kolmansiin kieliin helpottuu. Kompakti koko ja kevyt paino mahdollistavat kirjan lähettämisen postissa kirjemaksun hinnalla.
Suurin osa valokuvista on varustettu sijainnin löytämistä helpottavilla koordinaateilla. Näin navigaattorin avulla voi löytää kuvauspaikalle ilman karttaa. Sisäkannesta taas löytyvät kirjassa mainitut kohteet perinteiseen tapaan merkittyinä. Kirjan taitossa on kiinnitetty huomiota luettavuuteen.
Teos jakautuu kahteen osaan: Runossa "Ihmeellinen laulu" kerrotaan Kesäpäivä Kangasalla -laulun tarina Zacharias Topeliuksen runon synnystä lähtien. Mukana ovat laulun nuotit ja kaikki kuusi säkeistöä - myös englanniksi käännettyinä. Kirjan toinen osa, "Kylässä Kangasalla" keskittyy Kangasalan luonto- ja kulttuuriympäristöihin sekä matkailukohteisiin.
. . . . . Mäenpää, Heikki - Pyykkönen, Antti KAUNIS KANGASALA - Beautiful Kangasala Kustantaja ABC-IT/Projektiryhmä E4 ry ISBN 978-952-67002-2-9 64 sivua, sidottu, 4-väri